Sähköistys toi virtaa Savonlinnaan

12.08.2011

Sähköinen liiketoiminta muuttaa toimenkuvat ja piristää myyntikatetta. Liiketoiminnan muuttuminen sähköiseksi vaikuttaa jokaisen työntekijän tehtäviin, tietää toimitusjohtaja Pia Kokki Savonlinna Travelista.

”Toimintamme muuttui radikaalisti, kun henkilökunnan rutiinityöt siirtyivät verkkoon asiakkaiden hoidettavaksi”, sanoo Kokki. Savonlinna Travelissa sähköisen liiketoiminnan kehittäminen aloitettiin rakentamalla verkkokauppa ja muuttamalla myyntijärjestelmä uuteen muotoon. Tulokset ovat olleet niin hyviä, että jatkoa jo suunnitellaan.

”Myynnin kasvu vuonna 2010 verrattuna aiempaan vuoteen oli 350 prosenttia ja kuluvakin vuosi on lähtenyt mainiosti liikkeelle”, Kokki kertoo.

Majoitusten varaukset ovat siirtyneet lähes kokonaan verkkokauppaan ja sieltä useimmat asiakkaat myös ostavat erilaisia matkapaketteja. Muutos on ollut ilouutinen myös Savonlinna Travelin henkilökunnalle.

”Kun työntekijöiden aika ei mene hotellivarauksiin, he voivat tehdä enemmän kokousmatkoja ja suunnittelutyötä. Henkilökunta pääsee käyttämään omaa erikoisosaamistaan”, Kokki kuvailee.

Ja mikä parasta vaativammasta työstä myös asiakkaat maksavat enemmän ja kokonaismyynti on katteellisempaa.

”Myyntikate on hyvässä nousussa”, Kokki summaa hyödyt viivan alla.

www.savonlinnatravel.com

Kommentoi

Nimimerkki:
Kommentti:

Kommentit ( kpl)